Hämeenlinna 20.7 Seuraeste - miksi ei vaan onnistu?

Hämeenlinnan kisat. Hirveästi ei ole sen jälkeen tehnyt mieli kirjoitella. Joskus mietin, löytyykö sitä hyvää ja tasaista menoa koskaan, vai onko se aina ääripäästä toiseen vaihtelevaa. Hästbackan ja lauantain jälkeen uskoin tosissani kisojen menevän hyvin ja ponin olevan oikeasti kuulolla. Mutta niin se oma tuntu voi todellakin pettää - ja pahasti.

Aamulla lähdettiin hyvissä ajoin matkaan, mutta navigaattori sekoili ja tehtiin lievä kiertolenkki.. Eihän sille tietenkään mitään voinut, mutta vähän se ehkä hermoja kiristi + mukana oleva kisajännitys. Noh, paikan päällä juoksin sitten pikaisesti radankävelyyn ja poistuin sieltä ensimmäistä kertaa hieman epävarmana. Koskaan ei vielä ole tullut semmoista tunnetta, että hei mä en oikeasti välttämättä muista. Kertasin radan about miljoona kertaa vielä päässä ja kiirehdin verkkaamaan.

Verkassa Ressu oli ehkä hieman hidas pohkeelle. Tein ravi-seis-ravi siirtymisiä, joiden toivoin hieman auttavan asiaa. Mutta ei, olin väärässä. Poni oli muutenkin jotenkin tosi semmosen "ei kiinnosta" fiiliksen omaava, eikä jaksanut edes yrittää. Iski vähän epätoivo, kun ei nopeista siirtymisistä ja peruutuksista huolimatta reaktiot parantunut mitenkään merkittävästi - ehkä hieman, mutta ei niin paljon kuin olisin toivonut. Päätin sitten ottaa laukkaa, koska yleensä Ressu paranee laukkojen jälkeen huomattavasti - väärässä oltiin again. Laukka oli löysää, eikä pyörinyt kunnolla. Hypyt onnistuivat ihan ok, laukkakin vähän parani loppua kohti. En todellakaan tiennyt mitä odottaa, mutta päätin yrittää tyhjentää mielen ja mennä vain este kerrallaan.

Radalle tullessa se alkoi. Tarrasin polvella kiinni, poni kusetti ja se oli sitten menoa. Niinkin yksinkertaisessa
 asiassa kuin laukannosto, tuli ensimmäinen ongelma. Lähtömerkki oli tullut, sekunteja kuluu ja poni junnaa. Noh, sitten vihdoin kun saatiin laukka nostettua tultiin todella epävarmasti ja huonoon paikkaan ykköselle. Kakkoselle tuli ihan hyvin ja uskoin jo, että saan laukan korjattua. Kolmosen jälkeen kuitenkin meni taas säädöksi ja neloselle huonoon paikkaan ja vitoselle töks. Ja mitä teinkään? Käänsin suoraan pois. Esteet oli kuitenkin sen verran pieniä, että oisin saanut sen siitä kävelemällä yli, mutta ei käänsin ihan kuin jossain horroksessa ponin heti pois. Tokalla yli ja matka jatkui kohti vitosta. Ihan normaalille lankkuokserille tuli kielto - ja tietenkin minä kynsin maata. Miettikään vain sitä ketutuksen määrää. Siitä sitten painelin aikamoista kyytiä verkkaan ja hyppäsin okseria muutaman kerran.

Ennen seuraavaa luokkaa yritin nollata ajatukset ja ratsastaa täpäkämmin, enkä päästää ponia menemään miten tahtoo. Hyppäsin muutamaan otteeseen pystyn ja okserin vasemmasta, oikealle en päässyt verkkaamaan juuri ollenkaan... Radalle  mennessä  tietenkin jännitti koska kyseessä oli erikseen erikoisesteluokka, mutta päätin selvitä jokaisesta esteestä. Ykköselle jo heti ensimmäinen stögäys. Siitä sitten karjaisun voimin mentiin miltei paikoiltaan ja toki otettiin muutama puomi matkaan... Kakkonen ja kolmonen meni jälleen hyvin, samoin nelonen. Vitoselle pääsi kiihtymään liikaa ja tuli huono paikka, joten puomi taas vaihteeksi matkaan. Kutosesta yli ja seiskalle liinat kiinni. Siitäkin mentiin lopulta paikaltaan yli. Tähän asti oltiin selvitty ilman kieltoja, virhepisteitä kyllä jaksettiin kerätä matkaan (8?). Viimeinen, muurikaivosysteemi koitui tietenkin kohtaloksi ja taas kynnettiin hiekassa. Sen jälkeen kyllä otti päähän, kaksi huonoa rataa ja erittäin huonoa ratsastusta.

Päällimäiset fiilikset oli aika huono - kuten voitte varmaan kuvitella. Uskon kuitenkin, että ahkeralla treenillä noustaan jälleen täältä ja menee vielä paremmin. Onnistumiset vaan tuntuu entistäkin paremmalta kun joskus menee ihan penkin alle. Noh, katsellaan nyt mitä tehdään ja jatketaan eteenpäin kera positiivisen asenteen!

 Postailen varmaan huomenna viikon muista kuulumisista ja tulevista suunnitelmista, heippa!